Marginaalissa on voimaa

26.02.2016

Marginaalissa on mittava potentiaali, joka jokaisessa yhteiskunnassa on saatava esiin. Kyse on niin kantaväestön kuin maahanmuuttajien parissa syrjäytymisvaarassa olevien tunnistamisesta ja osallistamisesta: jos marginaali erkaantuu yhteiskunnan sisältä täysin ulkopuoliseksi ryhmittymäksi, muuttuu vuorovaikutus erilaiseksi kuin jos dialogia käydään yhteiskunnan rajojen sisällä. Tämän olemme Suomessakin havaitsemassa. Kun marginaalista kannustetaan osallistumaan, ja siinä onnistutaan, kaikki voittavat.

Milad Mohammadi on irakinruotsalainen, joka on pystynyt kääntämään oman ulkopuolisuutensa voimavaraksi. Hänen innoittajansa oli yhteiskuntaopin opettaja, joka antoi 16-vuotiaalle  ajattelemisen aihetta kysymyksillään tulevaisuudesta. Tuolloin Mohammadi jo päätti kasvaa yhtä esimerkilliseksi kuin ohjaajansa. Hän pääsi opiskelemaan juristiksi, suoritti vieläpä akateemisen tuplatutkinnon sekä oikeus- että valtiotieteestä, ja on nyt yksi Ruotsin suositummista puhujista, yrittäjä sekä koulutuksen ja kotouttamisen asiantuntija. Hän haluaa edelleen olla roolimalli nuorille. Hänen kutsumuksenaan on edistää tasa-arvoisia mahdollisuuksia opiskella.

Milad Mohammadilla on motivaatiota tuoda omaa osaamistaan ja ymmärtämystään muille vastaavassa tilanteessa oleville aktiivisille ja kehittymishaluisille nuorille: hän avaa syksyllä 2016 uuden yläasteen, jonka nimi on Järvaskolan.  Uuden koulun tavoitteet ovat yhteneväiset suomalaisenkin koulun läpikäymän systeemisen muutoksen kanssa: strategiana on kasvattaa nuoria projektioppimisen kautta, samaan aikaan tukien yksilöllistä kehitystä ja yhteisöllistä vastuuta.

Milad Mohammadi

  • Juristi ja valtiotieteen maisteri
  • Syntynyt Irakissa 1980-luvun lopulla
  • Muuttanut kaksivuotiaana Ruotsin Västeråsiin
  • Vuoden 2014 Ruotsin Speakersforumin paras puhuja
  • Update-päivässä Helsingissä Savoy-teatterissa 27.4.2016

Oheinen uutiskirje on tiivistelmä Evento-lehden 1/2016 jutusta ”Boksin ulkopuolella”, jonka on kirjoittanut Maaret Launis. Lue alkuperäinen juttu tästä.